"Avaintekijänä voi pitää sitä, missä vaiheessa oma juuresi näyttää olevan riittävässä toimintakunnossa. Pari vuotta sitten sain isältäni pakastettuna ruisleivän juuren, jonka hän oli aikoinaan puolestaan saanut tuttavaltaan. Juuri on säilynyt tuon tuttavan perheessä yli sata vuotta elinvoimaisena ja maukkaana. Päätin säilyttää juurta vielä hieman kerätäkseni rohkeutta ruisleivän leipomiseen. Kuukaudet vain kuluivat ja aina ajatellessani ruisleivän leipomista aloin jännittämään, että pilaisin…